UuttaSuolaMuut suolatuotteetSokeriMuut varastotuotteetTilaustuotteetOrganic Health OyEsitteet ja toimitusTilaus

Tammikuun luomutukku-uutisia

Tammikuun uutiskirje

Vuosi hyvään alkuun puhtailla eväillä

Hyvä asiakkaamme, toivottavasti joulu ja uusi vuosi ovat sujuneet hyvin! Kyseinen ajanjakso on kaupalle paitsi tuottoisa myyntikausi myös voimia vaativa loppurutistus.

Nyt on hyvä ladata akut jälleen täyteen, sillä tammikuun tärkein tuote on hyvinvointi!

Tammikuussa aloittaminen puhtaalta pöydältä on monen kuluttajan mielessä. Karppaus on selkeästi tämän hetken näkyvin ruokatrendi ja vaikka hiilariton ruokavalio ei kiinnostaisikaan, on piristävää miettiä vaihtoehtoja tutuille viljoille ja sokerille. Ennen kaikkea haluamme kannustaa löytämään uusia makuelämyksiä!

Jotteivät kodit jäisi ilman pullantuoksua, olemme painattaneet reseptiikkaa asiakkaillenne jaettavaksi: Hauskasta lehtisestä löytyy Vehnänhaastajan ostoslista, jonka ympärille on koottu monesti testaamiamme helppoja ja herkullisia viljattomia leivontareseptejä. Makeus saadaan puhtaasta hunajasta, kuivahedelmistä tai kookossokerista! Näistä innostuvat myös karppaajat.

Putsaajan ostoslistan alta taas löytyy detox-henkisiä juomaohjeita!

Reseptilehtinen kuluttajille

Uuden kauden herkut

  • Vehnän haastajat - vähähiilarisia reseptejä
  • Luomuputsaajan detoxvinkit

Halutessasi reseptilehtisiä jaettavaksi asiakkaillesi, pyydä niitä tilauksen yhteydessä!

Tammikuun uutuudet

Olemme ottaneet tammikuista teemaamme ajatellen muutamia uusia leivontatuotteita valikoimaamme:

Hasselpähkinäjauho, paahdettu (luomu)
Tuo murean koostumuksen ja herkullista makua leivontaan.

  • 15828 ME 10 x 250g
  • 15826 ME 4 x 1000g

Vehnägluteenijauho (luomu)
Gluteenijauhoilla saadaan tuotua sitkoa kun ei käytetä valkoista viljaa.
Gluteenijauhoista voi valmistaa myös seitania, joka on käyttöominaisuuksiltaan tofun kaltaista.

  • 42418 ME 10 x 250 g

Psylliumkuitu (ei luomu)
Psylliumia käytetään sitkostamaan ja kuohkeuttamaan viljatonta leivontaa, usein esim. gluteenittomassa ruokavaliossa. Kuitu saadaan ratamokasvin siemenen sisäkuoresta.

  • 200528 ME 10 x 100 g

Uuden kauden herkut
- Tammikuun teematuotteet

Seuraavat tuotteet on listattu reseptilehtisessä:
(Huom. kookosmaito, kaakaopapurouhe ja inkamarja esiintyvät molemmissa listoissa)

Vehnänhaastajan ostoslista

  • Hasselpähkinäjauho
  • Kookosjauho (Amanprana, Keliakialiiton hyväksymä)
  • Mantelijauho
  • Vehnägluteenijauho
  • Psylliumkuitu
  • Tattari (kokonainen/hiutale)
  • Tattarinäkkileipä
  • Tattarimakaroni, täysjyvä (Keskisen Mylly, Keliakialiiton hyväksymä)
  • Auringonkukansiemen
  • Kurpitsansiemen
  • Kuorittu hampunsiemen
  • Pellavansiemenrouhe
  • Kaakaopapurouhe
  • Kaakaojauhe
  • Luksuspähkinäsekoitus
  • Pekanpähkinä
  • Inkamarja
  • Viikuna
  • Pavut ja linssit
  • Kookosöljy, neitsyt ja extraneitsyt
  • Oliiviöljy, extraneitsyt
  • Soijakerma
  • Kookosmaito
  • Himalajan ruususuola
  • Kookossokeri
  • Hunaja
  • Meridianin sokeroimattomat luomuhillot

Putsaajan ostoslista

  • Kuivaluomuhedelmät
    • Ananas
    • Aprikoosi
    • Inkamarja
    • Luumu
  • Luomumausteet
    • Chili
    • Fenkoli
    • Inkivääri
    • Kardemumma, palko
    • Kuminansiemen
    • Kurkuma
    • Tähtianis
  • Luomujauheet, rouheet ja marjatuotteet
    • Chlorellajauhe
    • Ohranorasjauhe
    • Spirulinajauhe
    • Vehnänorasjauhe
    • Kaakaopapurouhe
  • Muut luomutuotteet
    • Kookosmaito
  • Luomuteet ja -haudukkeet
    • Pukka
      • After Dinner - fenkoli, sikuri & kardemummahauduke
      • Cleanse - puhdistava hauduke
      • Detox - Anis, fenkoli & kardemummahauduke
      • Lemongrass & Ginger - sitruunaruoho-inkiväärihauduke
      • Lemon Green Tea - vihreä sitruunatee (reilu)
      • Revitalize - Vitaliteettitee
    • Clipper
      • Detox - puhdistava hauduke
      • Nettle & Peppermint - Nokkos-minttuhauduke
    • Yogi
      • Laku-minttuhauduke
      • Pure (Detox) -hauduke
      • Fit 4 the Day - tee- ja yrttihaudukevalikoima (24 pss)

    Fit 4 the Day
    Edullinen 24 pss. valikoima Yogin tee- ja yrttihaudukkeita jokaiselle vuorokauden ajalle:

    • Vihreä energiatee - vihreän teen, kombutsan (valmistetaan sokeroidusta teestä käymisen avulla) ja guaranan piristävä sekoitus energiselle päivälle.
    • Ginger Lemon - Inkivääriä, sitruunaa ja hibiskusta sisältävä ruoansulatusta edistävä hauduke.
    • Heartwarming - basilikaa, lakritsia, sitruunaa, appelsiinia ja kardemummaa sisältävä tasapainottava, lämmittävä hauduke.
    • Bedtime -fenkolia, kamomillaa, piparminttua ja kardemummaa sisältävä rauhoittava hyvän yön hauduke.

    60369 ME 8 x 48g

    Menestyksekästä vuoden alkua, T: OH:n myyntitiimi
    050-5591558
    Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
    www.luomuruokatukku.fi