Organic Health Himalajan ruususuola -tuotevalikoima

 

HIMALAJAN RUUSUSUOLA

Kaikki suolat eivät ole samanlaisia. Olemme maahantuoneet Himalajan kristallisuolaa eli ruususuolaa Suomeen jo yli kymmenen vuoden ajan, koska laadulla on väliä. Eettisesti tuotettu Himalajan ruususuola tuotetaan aina reilun kaupan periaatteiden mukaisesti, eikä sen tuotannossa käytetä koskaan lapsityövoimaa. Takaamme työntekijöille työterveyshuollon ja sairaanhoitopalvelut, koulutusmahdollisuuksia, ja alueen keskitasoa paremman palkan työstä. 

Mitä Himalajan ruususuola on?

Himalajan kristallisuola eli ruususuola on syntynyt hitaasti Intian ja Euraasian mannerlaattojen törmäyksen tiukassa syleilyssä, kiteytyen kuivuvien alkumerien suolasta mineraalipitoisiksi kristalleiksi. Siksi suolaa kutsutaan myös Himalajan kristallisuolaksi. Kaunis syvän ruusunpunainen väri kertoo suolan mineraalirikkaudesta. Himalajan ruususuola on peräisin alkumeristä, joita ei ole liannut yksikään öljytankkeri tai rahtialus – Himalajan Kristallisuola on aidosti saasteeton luonnontuote.

Miten Himalajan ruususuolaa käytetään?

Kristallisuola korostaa lempeästi ruoan luonnollisia makuja, ja on siksi monen huippukokin valinta. Ruususuolan erittäin tiivis kiderakenne tekee siitä hitaammin liukenevaa ja aromikkaan pehmeän makuista. Hienoksi jauhettu Himalajan kristallisuola sopii kaikkeen ruoanlaittoon. Kaunis kidemäinen karkea ruususuola sopii erinomaisesti käytettäväksi keraamisella myllyllä varustetussa suolamyllyssä – kovan kiderakenteen vuoksi karkeaa Himalajan kristallisuolaa suositellaan vain suolamyllyyn.

Miksi valita Himalajan ruususuola?

Toisin kuin valkoinen jalostettu suola, ruususuolaan ei lisätä mitään eikä siitä poisteta mitään. Ruususuola sisältää luontaisesti pieniä määriä myös muita Himalajan maaperän mineraaleja, kuten mm. kalsiumia, magnesiumia, kaliumia ja rautaa. Mineraalien osuus suolassa on kuitenkin sen verran pieni, että suosittelemme ehdottomasti varmistamaan näiden elimistölle tärkeiden ravintoaineiden riittävän saannin monipuolisella ruokavaliolla.

Mitään suolaa ei voida merkitä luomuksi, mutta ruususuola on täysin puhdas luonnontuote. Himalajan Kristallisuola tuotetaan reilun kaupan periaatteiden mukaisesti. Reilun Kaupan sertifikaatti voidaan myöntää ainoastaan viljelytuotteille, mitä louhittu Himalajan ruususuola ei ole. Siksi käytössämme on sisäinen laadunvalvontajärjestelmä.

Jodi?

Punaisiin pusseihin ja sirottimeen pakatut Hieno ruususuola ja Karkea ruususuola eivät sisällä lisättyä jodia. Emme voi kuitenkaan taata näiden tuotteiden 100% jodittomuutta. Himalajan ruususuola sopii vähäjodiseen ruokavalioon, konsultoithan kuitenkin tarvittaessa lääkäriäsi jos ruususuolan käyttö askarruttaa.

Sinisiin sirottimiin pakattu Jodioitu ruususuolamme sisältää kaliumjodidia. Jodin määrä on 15-45 mg/kg. Jodi lisätään ruiskuttamalla kaliumjodidia suolaan ilman säilöntä- tai paakkuuntumisenestoaineita. Tästä johtuen jodin määrä ilmoitetaan vaihteluvälillä.